Amunt
Kansainvälisyyttä Villa Sarkiassa | KP
veure retall de premsa

Erla Eliasdottir Völudóttir ja Núria Añó ovat ihastuneita Sysmän ja Villa Sarkian työrauhaan.

Kirjailijaresidenssi Villa Sarkian helmikuun asukkaista toinen tulee pohjoisesta ja toinen etelästä; Erla Eliasdottir Völudóttir on islantilainen kääntäjä ja Núria Añó espanjalainen kirjailija.
Erla on opiskellut kirjallisuustiedettä Islannissa ja valitsi liki sattumankaupalla sivuaineekseen suomen kielen.
Olin kiinnostunut kielistä ja suomen kieli tuntui sopivan erilaiselta, mutta toisaalta maan kulttuuri muistutti omaani, muistelee Erla tekemäänsä ratkaisua.
Ja kuinka ollakaan, sivuaineesta tuli pääaine ja gradukin valmistui suomen kielestä. Käytännön kokemusta kieliopinnoissa hän sai opiskellessaan Turussa.
Erla on tehnyt käännöstöitä suomesta islannin kielelle jo kolmen vuoden ajan; asiakirjoja, käännöksiä televisiolle, runoja ja romaaneja. Salla Simukan nuortenkirjoja on kääntynyt kaksi ja nyt Villa Sarkiassa käännöstyön kohteena on Tommi Kinnunen "Neljän tien risteys".
Pöytälaatikkoon on kertynyt myös omia tekstejä.
Haluaisin kirjoittaa itse enemmän, mutta tarvitsen sitä varten aikaa ja kekittymistä.
Sysmässä Erla on kyllä saanut haluamansa työrauhan. Lisäksi paikkakunta on kaunis ja ihmiset ystävällisiä.
Núria tekee Villa Sarkiassa myös käännöstöitä. Hän kääntää itse kirjoittamaansa romaania "Núvols baixos" katalonian kielestä espanjan yleiskielelle. Kirja on julkaistu v. 2009 ja se käsittelee ihmisten käyttäytymistä ja vuorovaikutusta toisiinsa vaikeissa tilanteissa. Kirjan sivuilla Núria käsittelee paljon asioita, joista hän ei pidä.
Välillä teksti menee jopa parodian puolelle, sanoo Núria.
Ennen ensimmäistä Suomen ja Sysmän matkaansa Núria kirjoitti fiografian puolalaisesta elokuvakäsikirjoittaja Salka Viertelistä. Viertel oli tunnettu nimi Hollywoodissa ja teki tekstejä mm. Greta Garbolle.
Erla tavoin Núria sanoo viihtyvänsä Villa Sarkiassa ja on tyytyväinen rauhalliseen ja meluttomaan työympäristtöön.
Interview

Lähilehti · Feb, 18. 2016

Pàgina creada el 18-02-2016. © Núria Añó. All rights reserved.
Free Web Counter
Website Hit Counter
Benvinguts al web de l'escriptora Núria Añó
Chinese
suomi
pl
it
fr
es
ca
de
en
Biography
Publications
Interviews
Reviews
Reading
     2066. Beginning the age of correction [ca] [es] [en] [fr] [it] [de] [pl]
     Presage [ca] [es] [en] [de]
     Franz Werfel and the Armenians
Other
    International conferences and symposia
    Author events
    Book signings
    Writers meetings
    Talks with readers
Photo gallery
Contact
Sitemap
The author on Facebook, Twitter and Instagram
mobile version | desktop version
português
Shop online
SHOP ONLINE